Kiinteistövälitys Kiiminki – Asunto Kiimingistä

Helpot ja nopeat asuntokaupat Kiimingissä

asuntokolmiot

Vakaa ja kaunis osa Oulua

Kiiminki liittyi Oulun kaupunginosaksi vuoden 2013 kuntaliitoksessa. Liitos toi Kiimingin alueelle tukevammat ja luotettavat varat ylläpitää palveluita ja julkisia alueitaan.

Oulusta 20km koilliseen sijaitseva Kiiminki on hyvillä palveluilla varustettu osa Oulua. Tontit ja talot ovat monia Oulun alueita edullisempia ja sijaitsevat usein kauniilla männikkökankailla.

Kiiminkiin kuuluu myös vahva Jäälin kylä Kuusamontien varrella. Hyvällä tuurilla – tai KotiJahtimme avulla – voit saada kodin myös kauniin Jäälinjärven rantamaisemista.

Haluaisitko nopeat ja helpot asuntokaupat Kiimingissä?

Lupaamme vastata 6 tunnin kuluessa (klo 8 – 20).

Kiimingin alueen tulevaisuus

Kiiminkiä kehitetään Oulun kaupungin vision mukaisesti:

Rohkeus päättää

Kiimingissä uskalletaan päättää asioista tavalla, joka ei välttämättä ole juuri sama kuin kaikissa muissa paikoissa.

Kasvu ja kansainvälisyys

Yrittäjiä ja työntekoa tuetaan työttömyyden eliminoimiseksi. Alueella kulkeminen pidetään nopeana ja vaivattomana myös tulevaisuudessa.

Luonto ja kulttuuri

Alueella voi asua oman makunsa mukaan maaseudun maisemassa tai keskustan kaupunkimiljöössä. Luonto on aina lähellä ja Koitelin kosket pysyvät maksuttomana käyntikohteena.

Oulun kaupunki järjestää myös Kiimingin alueella kulttuuritapahtumia, jotka on tarkoitettu kulttuurin ja ihmisten kohtaamiseen. Oulu haluaa olla Euroopan kulttuuripääkaupunki vuonna 2026.

Koulutus ja hyvinvointi

Kiimingissä on hyvä oppia ja kehittyä kaikissa ihmisen varttumisen vaiheissa.

Asukkaiden on helppoa urheilla ja pysyä terveenä. Alue on turvallinen ja lapsiystävällinen.

Suosittelemme kaikille!

Olimme jo vähän toivottomia asuntomme myynnin suhteen. Päätimme antaa talomme myynnin Asuntokolmion Lauri Lotvosen huoleksi. Lauri laittoikin asuntomme niin tehokkaasti myyntiin, että olimme pian ilman kotia. Aina sai soittaa ja Lauri piti meidät ajan tasalla joka tilanteessa. Voimme suositella Asuntokolmiota ja ehdottomasti Lauri Lotvosta kaikille asuntoaan myyville!

Tarja & Mikko Mäkitalo

Kaupat ennen ensimmäistä näyttöä

Lauri löysi asunnollemme uudet omistajat jo ennen ensimmäistä julkista näyttöä. Koko prosessi sujui erittäin hienosti ja jouhevasti. Olemme todella tyytyväisiä Asuntokolmion ja erityisesti Laurin palveluun ja voimme suositella sitä kaikille — ja olemme jo niin tehneetkin.

Minna & Mika Ylilehto

Tehokasta ja nopeaa!

Oma asunto myytiin ennen ensimmäistä näyttöä ja uusi asunto löytyi ostotoimeksiannon kautta. Välittäjä tuntui tekevän kaikkensa meidän hyväksi. Yhteydenpito välittäjään oli helppoa ja hän piti meidät kokoajan ajantasalla asioista. Karria ja koko Asuntokolmiota on helppo suositella muille.

Anna-Riina ja Matti Karjalainen

Mietitkö kodin hankintaa Kiimingistä?

Kiiminki on sopivasti etäämmällä Oulun pahimmista ruuhkista ja melusta. Siksi asumiskustannukset ovat edulliset, vaikka palveluiden taso on Oulun tukemana huomattavan hyvä. Oulun keskustaan pääsee kätevästi 20 minuutissa.

Olemme välittäneet asuntoja Kiimingin alueella pitkään, ja meiltä saat palvelukseesi myös paikallisen, kiiminkiläisen välittäjän. Tunnemme paikalliset markkinat hyvin, ja meillä on keinot tavoittaa jopa sellaiset asuntojen myyjät, jotka vasta miettivät myyntiä ja tarttuvat oivaan tilaisuuteen tehdä nopeat kaupat.

Palvelun nimi on KotiJahti ja se on sinulle täsin riskitön. Teemme töitä sinulle ja maksat vain, jos unelmakoti löytyy ja kauppahinta on sinulle sopiva. Et sitoudu mihinkään, vaikka löytäisimmekin sinulle lupaavia ehdokkaita.

Tutustu KotiJahtiinTutustu KotiJahtiin
asuntokolmiot

Nopeat asuntokaupat Kiimingin alueella

On täysin mahdollista saada asuntokaupat hoidettua alle viikossa myymisen aloittamisesta. Koska panostamme myyntityössä nopeuteen, laadukkaaseen markkinointiin ja välittäjiemme ammattitaitoon, asuntosi myynti voi olla täydessä vauhdissa jo muutamassa päivässä siitä, kun lähetät meille ensimmäisen viestin.

 

Lisätietoja myyntipalveluistaLisätietoja myyntipalveluista

Ilmainen opas asuntomyyjän avuksi

Meiltä kysytään jatkuvasti, että meneekö asunnot kaupaksi, kuinka pitkään myynti yleensä kestää ja mitä voimme tehdä edistääksemme myyntiä. Päätimme laatia myyntioppaan ja koota siihen tärkeimpiä vinkkejä ja tietoa asunnon myyjille.

Lataa tästä ilmainen Myyntiopas!