Menestyksen vuosi 2019!

Taas on vuosi vaihtunut ja on aika tehdä tilinpäätös. Vetää yhteen menneen vuoden tulokset; voitot, tappiot, onnistumiset ja kehitystarpeet. Ilon ja surun aiheet. Onneksi Asuntokolmion vuosi koostui pääosin onnen hetkistä. Oli ilo kokoontua saman pöydän ääreen kuukausi toisensa jälkeen ja todeta meidän tehneen jälleen sekä vuoden 2019, että koko yrityksemme historian parhaan myyntikuukauden. Tahti vain parani loppuvuotta kohti mentäessä. Kun monet välittäjät tuskailivat hiljaisen loppuvuoden kanssa, meillä kauppatahti vain kiivastui entisestään. Marraskuu oli historiamme hurjin kaupantekokuukausi.

Yli 50 %:n kasvu vuoteen 2018 verrattuna! Se on reilusti enemmän kuin osasimme odottaa ja uskalsimme budjettiimme kirjoittaa. Mutta, se ei ole yhtään liikaa verrattuna tekemäämme työmäärään ja satsauksiimme myyntivoiman ja -taidon kasvattamiseksi. Avasimme vuoden vaihteessa kolmannen asuntomyymälämme Limingan uuteen Lakeustaloon ja palkkasimme pari myyjää lisää. Tuhansia asuntoesittelyjä ja enemmän kuin tuhat kohtaamista asiakkaiden kotona myynti- ja ostotoimeksiantojen merkeissä, kymmeniä tuhansia puheluita ja sähköposteja sekä paljon muuta vuoteen mahtuu. Meillä oli jo 8 hienoa vuotta takana yhtenä Oulun Seudun suurimmista kiinteistönvälitysalan yrityksistä. Vuonna 2019 otimme ison harppauksen kohti terävintä kärkeä ja teimme kovasti markkinaosuuksien uusjakoa Oulussa ja naapurikunnissa. Alamme ei yleensä ottaen ollut minkäänlaisessa nousukiidossa, vaan kauppamäärän kasvut ja notkahdukset pysyvät alueellamme yleensä muutaman prosentin haarukassa. Näin nytkin.

Teimme siis selvästi asioita eri tavalla kuin alallamme on totuttu ja teimme monia asioita oikein. Sen tulokset todistavat. Tällä tiellä, kehityksen kärjessä, aiomme jatkaa myös vuonna 2020. Säilytämme paljon hyviä asioita, jalostaen ja viilaten asiakaspalveluamme, myyntitaitoamme sekä osaamistamme vielä pykälän verran paremmaksi ja tasalaatuisemmaksi. Jotain vanhaa jätämme taakse ja jotain uuttakin täytyy tietysti aina oppia. Välittäjän työ on vaativaa, eikä kaikista ole tälle alalle. Viranomaisten vaatimukset ja määräykset kasvavat vuosi vuodelta, eikä työ ole ainakaan helpommaksi muuttumassa.

Me osaamme seuloa rekrytointiprosessissa henkilöt, joissa on ainesta alalle, ja osaamme myös kouluttaa heistä hyviä kiinteistönvälittäjiä. 1 – 2:lle uudelle tekijälle tarjoamme tänäkin vuonna mahdollisuuden päästä huipputiimiimme mukaan menestymään. On ilo katsoa, kun uusi työntekijä oppii joka päivä uutta, tekee valtavalla innolla töitä ja antaa kaikkensa sen eteen, että asiakas on tyytyväinen. Kehitys on huimaa ja siitä saa yrittäjä itselleenkin melkoisesti uutta energiaa. Innostus tarttuu; niin asiakkaisiin kuin kollegoihin! Siinä yksi menestyksemme salaisuus, mutta ei kerrota kaikkea 😊 saattaa pian joku kollegammekin lukea tätä.

No, voimme me sen verran vielä paljastaa, että ennakkoluulottomuus ja into uuden oppimiseen ja tekemiseen on myöskin ollut menestyksemme avaimia siitä alkaen, kun vuonna 2010 ryhdyimme yrittäjiksi. Jo toimiessamme Kiinteistömaailma -ketjun franchisingyrittäjinä, olimme ensimmäisten joukossa esim. opettelemassa uuden kauppatavan (Tarjouskauppa) ja kohta huomasimme innoissaan opettavamme sitä myös kollegoillemme eri puolilla Suomea. Vuoden 2016 alusta jatkoimme toimintaamme yksityisenä, ketjuihin kuulumattomana yrityksenä, ja samalla energialla ja positiivisella elämänasenteella olemme pyrkineet viemään eteenpäin yritystämme edelleen. Ennakkoluulottomasti olemme toimineet myös Ostotoimeksiantojen kanssa, joka on meillä saanut nimen Asuntokolmion Kotijahti. Miksipä emme tekisi kauppaa yhden sijasta kahdella eri tyylillä ja palvelisi paremmin myös ostajia?

Näillä eväillä on meillä vain yksi suunta ja se on ylöspäin. Nöyrin mielin, mutta ei nöyristellen. Kiitollisena asiakkaiden meille osoittamasta suuresta luottamuksesta. Iloisena, kun saamme tehdä työtä, jota rakastamme. Palvella asiakkaita suurella sydämellä ja itsemme sekä ammattitaitomme täysillä likoon laittaen. Juridista osaamista, rakennustekniikan tuntemusta ym. tarvitaan päivä päivältä enemmän. Me emme pelkää haasteita. Myymme hankalimmatkin kohteet, ja pystymme myös niistä ’helpommin myytävistä’ hankkimaan aina parhaan markkinahinnan, vaikka myymmekin asunnot keskimäärin 35 % kollegoitamme nopeammin. Samalla huolehdimme, että kaikki tarvittavat asiakirjat ovat kunnossa, niin myyntiin kuin kohteeseen liittyvät, jotta kaupankäynti turvallista.

Me palvelemme myös kaupan jälkeen, jos on tarve. Neuvomme, autamme, konsultoimme.

Oletpa myymässä tai ostamassa, tutustu meihin osoitteessa www.asuntokolmio.fi/valittajamme/ ja kilauta välittäjälle suoraan, tai laita vaivattomasti yhteydenottopyyntö esimerkiksi sivun alalaidasta löytyvällä ”Ota yhteyttä”- lomakkeella.

Autamme mielellämme!

asuntokolmiot

Haluaisitko parhaat palat suoraan sähköpostiisi?

Me emme spämmää sinua koskaan. Viestit kilahtavat sähköpostiin vain, kun julkaisemme jotain järkevää.