TILANNE OULUN JA YMPÄRISTÖKUNTIEN ASUNTOMARKKINOILLA – TILASTOFAKTAT

Kirjoittaja

Karri Rytilahti

Eri medioista ja alan toimijoiden toimesta saadaan kuulla viikoittain kuulumisia siitä, miten asuntokauppa käy. Asia ymmärrettävästi suurta kansan osaa kiinnostaa, koska oma asunto on varsin useille suurin omistettava varallisuuserä. Millaisille asunnoille on ostajia, miten hinnat ovat kehittyneet ja niin edelleen, ovat ihmisiä kiinnostavia kysymyksiä. Useimmiten uutisointi kuitenkin keskittyy informaation osalta niin lavealle tasolle ja maantieteellisesti eri paikkaan, ettei siitä ole Oulun ja ympäristökuntien kuluttajan kannalta juurikaan hyötyä. Tämän vuoksi Asuntokolmio aidosti paikallisena välitysliikkeenä haluaa tarjota alueen asukkaille ja kodinvaihtoa harkitseville faktatietoja, jotka koskettavat yksinomaan Oulun talousaluetta, ja vielä tarkemmin käytettyjä asuntoja.

Yleistäen voidaan sanoa, että asunnon omistajia, tai ostamista harkitsevia kiinnostaa etupäässä asuntojen hintakehitys sekä myyntiajat. Edellä mainittujen lisäksi myös myydyt kappalemäärät sekä markkinoilla olevien kohteiden määrä heijastelee asuntokaupan suuntaviivoja. Kristallipalloa meillä ei ole kenelläkään, mutta voimme tarkastella asioita tästä hetkestä taaksepäin.

Kuluvan vuoden ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana tehdyt kaupat verrattuna vastaavaan ajanjaksoon vuonna 2020 (Lähde: KVKL Hintaseurantapalvelu)

Kauppamäärät:

  • Kerrostalo- ja luhtitaloasuntoja on myyty noin 29 % enemmän
  • Omakoti- ja erillistaloja on myyty noin 2 % enemmän
  • Rivi- ja paritaloja on myyty noin 5 % enemmän

Myyntiajat:

  • Kerros- ja luhtitaloasuntojen myyntiajat pidentyneet noin 13 %
  • Omakoti- ja erillistalojen myyntiajat lyhentyneet noin 15 %
  • Rivi- ja paritalojen myyntiajat lyhentyneet noin 21 %

Kauppahinnat:

  • Kerros- ja luhtitaloasuntojen keskineliöhinnat ovat nousseet noin 5,5 %.
  • Omakoti- ja erillistalojen keskimääräiset hinnat ovat nousseet noin 10,5 %
  • Rivi- ja paritalojen keskineliöhinnat ovat nousseet noin 6,5 %

Kerroimme jo keväällä 2020, ettei Oulun talousalueella näkemyksemme mukaan asuntojen arvossa tule tapahtumaan lyhyellä aikavälillä merkittäviä muutoksia. Asunnot ostetaan tarpeeseen ja erilaisten asumistarpeiden muutos ei lopu huolimatta vallitsevasta tilanteesta. Ihmiset tarvitsevat edelleen suurempia koteja, pienempiä koteja, rauhallisemmalta sijainnilta tai lähempää palveluita. Tilastojen valossa olimme oikeassa, koska jo pahimpana pandemiavuonna 2020 tehtiin vastoin varsin yleistä uskomusta enemmän asuntokauppoja, kuin edellisenä vuonna 2019.

Asuntoportaaleiden kuten Etuoven ja Oikotien faktat osoittavat, että asuntoportaaleissa vietetään ennätyksellisen paljon aikaa ja markkinoilla olevat kohteet saavat poikkeuksellisen suuren näkyvyyden. Asunnon ostajat ovat liikkeellä, mutta kaipaisivat tarjolle enemmän vaihtoehtoja.

Asuntokolmio on entisestään vahvistanut kasvuaan Oulun asuntokaupan edelläkävijänä. Vuosien 2019–2020 välillä tuplasimme myyntimme, ja tänä vuonna olemme tehneet uusia ennätyskuukausia toisensa perään. Me teemme siis asioita eri tavalla, ja kasvusta päätellen paremmin kuin muut.

Mikäli olette miettineet kodinvaihtoa, sijoitusasunnon ostamista tai mitä tahansa asumiseen liittyvää, älkää epäröikö ottaa yhteyttä huippumyyjiimme. Me kerromme teille, kuinka on järkevää edetä ja osaamme myös kertoa Oulun sekä asuntomarkkinoiden tilanteesta faktat, jotka vaikuttavat juuri teidän asuntonne myymiseen. Keskustelemme mielellämme asumisen toiveistanne ja kerromme teille nykyisen kotinne arvon sekä sen, kuinka parhaaseen lopputulokseen päästään. Arviokäynti on aina veloitukseton.

Asuntonsa myynnin luottaa yhä useampi meidän käsiimme, joten toivomme, että myös te voitte olla tulevaisuudessa yksi tyytyväisistä asiakkaistamme. Me teemme työmme 100 % laadulla ja intohimolla.

Array
asuntokolmiot

Haluaisitko parhaat palat suoraan sähköpostiisi?

    Me emme spämmää sinua koskaan. Viestit kilahtavat sähköpostiin vain, kun julkaisemme jotain järkevää.