Kuten jo 31.3.2020 ilmestyneessä lehtimainoksessa totesimme, ihmisten tarve vaihtaa kotia ei katoa vallitsevan koronavirusepidemian myötä. Huolimatta siitä, että mediassa eri alojen asiantuntijat kertovat näkemyksiään hintojen laskusta, myyntiaikojen pidentymisestä ja asuntomarkkinoiden jäätymisestä, asia on näkemyksemme sekä kokemuksemme mukaan toisin.
Asuntoja ostetaan tarpeeseen. Kauppoja tehdään niin omaksi kodiksi hankittavista asunnoista, sijoitusasunnoista kuin loma-asunnoistakin. Asuntoportaaleiden kuten Etuoven ja Oikotien faktat osoittavat, että asuntoportaaleissa vietetään ennätyksellisen paljon aikaa ja markkinoilla olevat kohteet saavat poikkeuksellisen suuren näkyvyyden. Ostajia on liikkeellä runsaasti ja yksityisesittelyjä pyydetään paljon. Meidän välittämiemme asuntojen myyntiajat eivät ole pidentyneet ja hinnat ovat pysyneet epidemiaa edeltäneellä tasolla.
Huolimatta vallitsevasta tilanteesta, kauppamäärissä mitattuna yrityksemme tekee huikeaa jälkeä kuukausi toisensa jälkeen. Kuluva toukokuu on koko yrityksemme 10 vuotisen historian paras yksittäinen myyntikuukausi. Tammi – Toukokuun aikana olemme kasvattaneet myyntiämme yli 80 % verrattuna edelliseen vuoteen! Asunnot menevät siis edelleen kaupaksi, mutta luvut eivät ole sattumaa. Ei ole aivan sama, kuka asuntoasi myy.
Tilanne on vaatinut sopeutumista sekä uusien toimintatapojen omaksumista. Meiltä löytyy paras osaaminen ja tiedämme, kuinka asuntokauppaa tehdään edelleen.
Emme ole lopettaneet kouluttautumista ja rehellisen myyntityön tekemistä, vaikka olosuhteet eivät ole olleet tavanomaiset. Pyrimme edelleen olemaan entistä parempia työssämme ja tekemään asiat vielä hieman paremmin kuin ennen, jotta voimme palvella asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Tämä näkyy suoraan tuloksissa, joita olemme asiakkaidemme vuoksi saavuttaneet.
Jos mietit kotisi myyntiin laittamista tai uuden ostamista, ole yhteydessä Meihin. Me kerromme sinulle, kuinka se tapahtuu.
- Koko Asuntokolmion väen puolesta yrittäjät Esa ja Hilkka & Myyntijohtaja Karri.